kun sattuu hengittää

välillä elämä on vaan tosi vaikeaa. hetkittäin mulla on kivaa ja sitten mä vajoan taas tähän. en saa aikaseksi mitään eikä mua edes kiinnosta.



mua huolestuttaa kaikki. mua ahdistaa tulevaisuus. lähitulevaisuus niinkun esimerkiks se että miten ihmeessä mä jaksan olla normaali töissä kesällä. ylioppilaskirjoitukset, ja niin edelleen. pääsenkö lukion jälkeen sinne minne haluan. saanko abivuoden ajaks jotain töitä. sit mua ahdistaa kaukainen tulevaisuus. löydänkö mä ikinä ketään kenen kanssa voin olla koko mun loppuelämän. saanko mä lapsia. onko mun edes biologisesti mahdollista saada lapsia vai estääkö mun sairaus sen. ehtiikö mun vanhemmat tuntea mun mahdollisia lapsia ollenkaan. ahdistaa.



mä en tee mitään. katon telkkaria tai oon koneella tai katon koneelta jotain tv-sarjoja. joskus käyn salilla ja ajattelen et nyt mä ryhdistäydyn. et nyt musta tulee urheilullinen ja alan syödä terveellisesti ja liikun ja nukun. ei se ikinä tapahdu. mikään ei vaan onnistu. mä saan huonoja tuloksia koulutöistä, mun inssi ei mee läpi. lopputuloksena en jaksa ees yrittää enää mitään. en jaksa olla iloinen kun en oikeesti vaan oo.



kaiken tän lisäks mua oksettaa se millaseks oon muuttunut. haluisin olla humalassa koko ajan. en tietenkään oo, eihän mulla oo rahaa. poltan tupakkaa myös selvin päin. eilenkin pari kertaa. koskaan ei pitäis sanoo "ei koskaan" koska sit lopulta vaan päätyy inhoomaan itteään kun ei pysty pitämään kiinni siitä mitä on joskus aiemmin sanonut.

mä oon menettänyt niin paljon. vaikka aika kuluu niin musta ei tunnu yhtään paremmalta. mulla on kauhee ikävä ja sen lisäks tiiän ettei mikään tuu ikinä olemaan samanlaista. ei voi olla toista ensirakkautta. ja mä pelkään että se kuolee. mä pelkään sitä niin paljon. niin paljon että mä voisin vaan huutaa.

tartun oveen mutta turhaan, se ei mulle avaudukaan

tätä blogia on katsottu nyt 500 kertaa. kieltämättä mua ihmetyttää koska käsittääkseni lukijoita mulla ei juurikaan ole, kovin moni mun tuttukaan ei tästä blogista tiedä. ja ihan hyvä niin, mä kirjoittelen tänne kun huvittaa ja lähinnä vaan purkaakseni sisällä vellovaa paskaa oloa.

kävin äsken lenkillä. järkytyin. ei tietoakaan mistään kesäkunnosta, pitäis kai ryhdistäytyä. oon ollut nyt niin pitkään liikkumatta että mulla hajoo kohta pää. toi juokseminen oli äsken vaan niin sairaan vaivalloista, lima nousi kurkkuun ja teki mieli räkiä ympäri tienposkia. ehkä mä oon vielä vähän liian kipee.



mun pää on muutenkin kyllä hajoamispisteessä. tiedän etten oo yksin mutta silti musta tuntuu siltä. mulla on ihania ystäviä mutta silti mä oon jollain toisella tasolla hirveen yksin. koulua on enää kolme viikkoa jäljellä enkä tiedä miten mä selviän niistä. rehellisesti sanoen en tiedä. jäljellä on vielä viimenen koeviikko ja mä oon pudonnut kärryiltä joka ikisellä kurssilla mitä mulla tässä jaksossa on. mut mun on pakko jotenkin jaksaa. en vaan oo ihan vielä keksinyt että miten.

tällä viikolla tosi moni asia on jostain syystä muistuttanut entisestä. se, miten mä pompin portaat alas ihan samalla tavalla kun se. bussipysäkkien siiderimainokset. kaikista eniten tietysti se, kun oon törmännyt sen sukulaisiin. setään ja siskoihin. viimenen tikki oli se kun eilen huomasin etten voikkaan enää vakoilla sen instagramia. onko tää joku merkki että mun pitäis antaa olla? valitettavasti mä vaan harkitsen todella vakavasti tekeväni itekin profiilin sinne. ei hyvä.



mun elämänlaatu kärsii aika paljon myös siksi kun mä en nuku. mä en vaan mene nukkumaan ja silloinkin kun meen niin uni ei vaan tule. sinnittelen hereillä niin kauan että mun silmät väkisin painuu kiinni mutta sitä ennen en koskaan anna itelleni lupaa mennä nukkumaan. ja sitten mä olen koko ajan tosi väsynyt. mua itkettää. en jaksa tehdä mitään. joko tekee mieli syödä koko ajan tai sitten ei yhtään. kumpikaan ei oo hyvä.

alkaa olla tosi vaikeaa esittää että kaikki on hyvin. välillä mulla vaan menee kaikki yli ja joudun lähtemään kesken tunnin vessaan itkemään. joskus välkälläkin. pakenen omaan huoneeseen kun meillä on vieraita. mä en vaan jaksa olla läsnä.

mä en tiedä miten mulla vois olla parempi olo. enkä mä edes tiedä haluunko mä oikeesti että mulla olis parempi olo. jos mä todellakin haluaisin, niin en kai mä tarkoituksella kiduttaisi itteäni näin? en mä silloin olis salaa tyytyväinen tähän tilanteeseen. mä tiedän että mun fysiikka pettää kohta kun en pidä itestäni huolta. mutta mua ei kiinnosta. 





mä inhoan mua. inhoan sitä millaiseksi mä olen muuttunut. sitä mitä oon ollut. sitä etten koskaan oppinut. sitä etten oo ikinä osannut arvostaa sitä mitä mulla on. sitä etten oo hyvä niille joita rakastan. sitä että syytän aina muita vaikka tiedän olevani väärässä. sitä että mä en ole luotettava. sitä etten mä ole rehellinen. sitä että mä oon vitun feikki. mä inhoan mua.

sweet sweet 18

you think, that i need you
but i say, that i need your, need your
arms around, because i'm all alone
so take me away
don't need to feel this pain

Adventure Club ft. Kai - Need your heart (Protohype remix)





eilen ekaa kertaa ikinä baarissa
join ehkä vähän liikaa
mulla ei oo edes darraa ja se ei ehkä oo hyvä juttu

mulla on paljon hauskempaa kun oon humalassa
se tietty ovi mun pään sisällä pysyy kiinni
eikä mun ees tarvii olla ajattelematta
mä en vaan ajattele

ehkä maailman mahtavin tunne on se kun ei tunne mitään
se ei oo hyvä kun sen saavuttaa jekkushotilla





haluisin vaan voida hyvin
sen sijaan mun yöt näyttää tältä:



vittu

where do i take this pain of mine...

... i run but it stays right by my side

so tear me open pour me out
there's things inside that scream and shout
and the pain still hates me
so hold me until it sleeps

Metallica - Until it sleeps 





ihan järkyttävä ikävä iski
semmonen murskaava
sitä ei oo vähään aikaan ollu näin pahasti
pientä kaipausta joo mut ei tätä

mä meen huomenna taas psykiatrille
mä haluisin et se olis mukana mun elämässä
et mä voisin kertoa sille ne jutut mistä puhun sielläkin
ja se osais selittää mulle mikä mua on aina vaivannut
jo sillon pienenä
se tietäis ja kertois mulle niin että mäkin ymmärtäisin






oon vaan niin hukassa yksin





eilen mä tajusin etten mä muista enää kunnolla miltä se näyttää
miltä se tuoksuu
miltä sen nauru kuulostaa
miten se laulaa
mä en muista miltä sen halit tuntuu
tai suudelmat

mä en muista mun ekaa rakkautta kunnolla ja vittu se tekee musta surullisen

linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa

sovin tänään vanhempien kanssa että mun syntymäpäivänä juodaan shamppanjaa
aika hienostunutta
pikkuveli on katkera mutta mun lasista se ei ainakaan maista



pienenä aina ajattelin että kun täytän 18 niin kaikki on erilaista
että sillon mä olen aikuinen
mä seurustelen
mä näytän vanhemmalta

reality: 12-vuotias poika -look
ei menny ihan niinku strömsössä



totuus on se että mitä vanhemmaks oon tullu sitä paskemmaks kaikki on menny
mikään ei oo oikeestaan muuttunu
kaiken jälkeen oon kuitenkin taas lähtöruudussa
"tarkemmin määrittelemättömän masennuksen" kanssa




en mä vieläkään tiedä mitä mä teen tulevaisuudessa
en oo viisastunu paskaakaan
käyttäydyn edelleen suurimman osan ajasta kuin 10-vuotias
enkä todellakaan oo ylpeä siitä mut en osaa olla aikuinen



argh vittu
oon niin kyllästyny tähän roskaan
osittain kyllä ihan tahallani varmaan luon sitä itelleni
en tiiä miten mun pitäis suhtautua mihinkään
en jaksa ei kiinnosta ahdistaaaaa

en jaksa tällästä mut toisaalta ei oo paljon vaihtoehtoja


ps. rakas millon muutetaan ? haluun oman kodin, tai siis meidän kodin.

oh i love you when i forget about me

oon viettänyt hiljaiseloa ensin kuumeen ja sitten koeviikon merkeissä
nyt ajattelin ryhdistäytyä tän (ja mun elämän?) suhteen
taas

kattelin just kaikkia vanhoja kuvia
oon oikeesti joskus ollu pienempi kun nykyään
apua
mä täytän 18 kahden viikon ja yhden päivän päästä
apua



jälleen kerran Pariisin Kevät tiesi miltä musta tuntuu

"ajatus kiertää pääsi ympäri kehää
et tiedä mistä alkoi ja mihin se päättyy 
mut se vie sua pimeään
et muista kuka sanoi ja mihin se liittyi
etkä muista enää nimeään
olisi päästävä pois ja äkkiä kun joku rakentaa
sun ajatuksista häkkiä ja olet unessa"




click

love is pure the only treasure

heräsin tänään ihan liian aikaisin ja silti mulla meni iltaan ennen kuin edes alotin tekemään mitään
mietin kaikkea ja kaikkia
mulla oli (on) ikävä, taas

eilen voice of finlandissa nätti tyttö lauloi "olen onnellinen, mitä sä luulit"
kappale oli nuori ja kaunis
nuoruus on oikeesti perseestä
ja rakkaus



"They say that the world was built for twoOnly worth living if somebody is loving you"
mua ei enää rakasta kukaanmulla ei oo sitä ihmistä jonka kanssa puhun illalla puhelimessa niin kauan että nukahdanjonka kanssa joskus suunniteltiin nimiä lapsille joita me joskus voitaisiin saadajoka äänitti kun mä lauloin ja oli siitä niin innoissaan ja ylpee että lähetti sen pätkän kaikille sen kavereillejonka kanssa puhuttiin tyhmiä juttuja keskellä yötäjonka kanssa piti lähteä ulkomaille kun mä täytän 18jonka mielestä mä olin aina kaunisjoka aina huomasi kun mä olin laittanut kynnetjonka kanssa tekstasin joka päivä koko ajanjonka kanssa läheteltiin toisillemme hassuja kuviajoka näytti mulle aina parhaat uudet biisitjonka kanssa fanitin Jim Carreyta
kaikki on muuttunu niin paljon jäljelle on jäänyt vaan sellanen suunnaton tyhjyysihan kun mun sisällä ois musta aukko ja se vaan imee kaiken mun sisältäsit lopuks jäljellä on vaan pelkkää mustaa

kuraattori sanoi mulle keskiviikkona että ikävä on tavallaan kaunistatässä ei oo kyllä mitään kaunistasiinä että sä oot menettänyt jonkunmenettänyt ihan lopullisestijonkun joka oli niin tärkeä ja isossa osassa elämää
vittu.